tiistai 30. huhtikuuta 2013

Maailman vahvin Eve.

Nähtävästi käsityötarvikkeista ei ole tehty tarpeeksi kestäviä käyttööni. Tänään onnistuin harmikseni katkaisemaan lauantaina ostamani nro 6:n virkkuukoukun. En uskonut sen edes olevan mahdollista!

Tiimari pelasti ja sieltä löytyi ihanan värikkäs virkkuukoukkupaketti. Nyt on vappu ja vapun virkkaukset pelastettu!

Juuttilangan metsästystä.



 Keksin, että haluan virkata jotain juuttilangasta. Mielestäni olen nähnyt jokapuolella isojakin keriä juuttia, joten raaka-aine pitäisi ainakin olla helposti saatavilla. Näin ei kuitenkaan ollut. Kaksi päivää siihen meni. Ensimmäisenä kiersin kaikki Hämeenlinnan keskustassa olevat mahdolliset juuttilanka paikat. Tulos oli köyhä - askartelukaupasta sain kaksi pientä kerää, jotka hädin tuskin riittävät edes tuikkukippoihin. En kuitenkaan luovuttanut. Toisena päivänä suuntasin marketteihin ja muihin keskustan ulkopuolella oleviin kauppoihin. Muutaman turhan pyörähtämisen jälkeen nappasi! Kodin terrasta löysin kohtuu hintaa juuttinarukeriä. Olin onnellinen.

Nyt kerät vain odottavat tekijäänsä.

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Tuikkukipot.

Meillä on maailman epäkäytännöllisin parveke - pitkä ja hyvin kapea. Nyt kesän korvilla olen myös huomannut sen, että parvekelaatikot ei tule kysymykseen, sillä ne tekisivät parvekkeesta vielä kapeamman. Kesäkukkat ajattelinkin sijoittaa metalliseen hyllyyn, joka on toisessa päässä parveketta. Kuitenkin pitkä parveke kaipasi mielestäni jotain.

Vaikka Suomen kesä onkin valoisa ajattelin, että parvekelasia vasten voisi laittaa roikkumaan muutamia tuikkukippoja. Tarvikkeina tällä kertaa olivat pilttipurkit, ohut rautalanka sekä juuttinaru.
Tällä hetkellä valmiita tuikkukippoja on neljä. Tulos oli odotettua parempi, joten nyt syödään ahkerasti lisää pilttejä. Lisää kuvia kokonaisuudesta, kun saan loput tuikkukipot roikkumaan parvekkeelle. 

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Villasukat.

Mietin mistä haluaisin kirjoittaa ensimmäisessä päivityksessä. Sitten kun sen keksin oli ratkaisu ilmiselvä - villasukat. Niitä on tullut tehtyä useampia. Villasukkien tekemisessä viehättää niiden helppous, nopeus ja ennen kaikkea tarve. Kukapa ei tarvitsisi villasukkia! Edelleen jaksan innostua kun löydän uuden "uhrin" jonka voin villasukittaa. 

Tässä ovat tällä hetkellä rakkaimmat villasukat, jotka ovat tämän kevään villasukkasatoa. Kevyet ja hengittävät mutta silti samalla suloisen lämpimät. 
Lankana Novita Pikkusisko & Dropsin Fabel
Kovassa käytössä nämä ovat jo olleetkin. Novita Pikkusisko -lanka osottautui oikein onnistuneeksi sukkalangaksi, vaikka ensin vähän jännitti sen kestävyyden puolesta sillä sen verran ohukainen tuo Pikkusisko on. Lanka kulkee ihanasti mukana, ja langan kierteen ansiosta neulomisjäljestä tulee hyvin tasaista. Kuvio sukkiin on saatu aikaan silmukoiden neulomattajättämisillä (silmukka nostettu puikolle neulomatta). 

Tästä on hyvä alkaa ja jatkaa. 

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Kohta.

Tähän tulossa kohta asiaa, ajatuksia ja ideoita käsitöistä, sisustuksesta ja elämästä ylipäätään.