maanantai 28. lokakuuta 2013

Laatikoita.

On monta syytä odottaa joulua, mutta itse odotan joulua ennen kaikkea joululaatikoiden vuoksi. Lanttu- ja porkkanalaatikko ovat suurta herkkuani. Näin ollen päätinkin tehdä "testierät" molempia ihanuuksia. 

Reseptit lainasin Yhteishyvän sivuilta. Vaikka satsit jotka tein eivät olleet mahdottoman suuret, sai silti juureksia hetken pilkkoa. 

Ja ai että kuinka hyvää tulikaan! Maustaminen kuitenkin osottautui yllättävänkin vaikeaksi, sillä tarkkoja määriä ei ymmärrettäen eri makumieltymysten vuoksi ollut ilmoitettu. Lanttulaatikko onnistui täydellisesti, mutta porkkanalaatikko olisi kaivannut lisää potkua. Ratkaisu olisi voinut olla niinkin yksinkertainen, kuin porkkanan määrän lisääminen. 



Ihana joulun tuoksuinen kynttilä siivitti minua oikeaan tunnelmaan kun kirjoittelin laatikoiden kansia. Siitäpäs syntyikin idea: Mikäs ihanampi joulunaluslahja kuin laatikkopaketti jouluisasti koristeltujen kansien kanssa!

Valitettavasti kuvia itse valmiista laatikoista en muistanut kaikessa tohinassa ottaa, mutta eiköhän vielä ennen joulua tule valmistettua uusi satsi, joista kuvat sitten saan napattua. 

lauantai 26. lokakuuta 2013

Juutista on moneksi.

Juuttinaru on parasta!




Juuttinen vessanmatto kaipasi rinnalleen kylpyhuoneeseen jotakin muutakin juuttista. Niinpä trikoinen säilytyskori sai rinnalleen juuttisen pikkusisaruksen.



torstai 24. lokakuuta 2013

Lahja.

Kävin kyläilemässä ystävilläni ja halusin antaa jotain itsetehtyä uuteen kotiin. Kyhäilin kassaan aikaisemmin tekemistäni töistä lahjapaketin - mustan paperinarukorin, koivuisen kranssin, pannulappuja ja lisäksi kynttilän tuomaan tunnelmaa syksyn pimeneviin iltoihin.



Paperikoreja on kyllä pakko tehdä itsellekin!

tiistai 22. lokakuuta 2013

Paperinarukori.

Hamstrasin kesällä Hämeenlinna Eurokaupasta mustaa paperinarua. Narut ovat kuitenkin jääneet käyttämättä, mutta nyt innostuin tekemään niistä keskikokoisen säilytyskorin.

Vaikka yleensä aika kultaa muistot, ei paperinarun virkkaaminen ollutkaan niin hidasta ja turhauttavaa kuin muistelin. Suosittelen kokeilemaan! Toisaalta kuitenkin kannustan valitsemaan suhteellisen ohutta paperinarua :)




Musta paperinaru korissa näyttää ihanan graaffiselta.

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Pannulappuja.

Jotenkin tuntuu, että isompien virkkaus- ja neulontatöiden jälkeen kaipaa jotain nopeaa ja helppoa välityötä ennen kuin voi aloittaa seuraavan urakan.

Nyt yhdistinkin väliprojektin ja jämälankaoperaation. Tästä kompinaatiosta syntyi useita patalappuja. Ja voi veljet kuinka kiva niitä oli tehdä! Edellinen kerta taisi olla melkein kaksikymmentä vuotta sitten...







Yhtäkki väliprojekteja olikin kasa! Suunnittelin, että juuttisia voi hyvin käyttää myös pannunalusina.

perjantai 18. lokakuuta 2013

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Olen huomannut että olen aina jäljessä kaikista villityksistä, kuten avokadosta, persikan värisistä vaatteista, blogi-innostuksesta, maksimekoista - ja nyt banaaniletuista.

Erityisesti blogien välityksellä tuntuu syntyneen monia uusia ilmiöitä. Nyt olen jo pari kertaa testannut yhtä sellaista eli banaanilettuja. Terveellistä ja hyvää!



Lettuihin tulee siis pelkästään banaania ja kananmunia. Lisukkeeksi laitoin kreikkalaista jugurttia ja mustikoita. Nam nam!

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Bloglovin.

Nyt voit seurata blogiani Bloglovinin avulla <3




<a href="http://www.bloglovin.com/blog/11073851/?claim=vujbjc9zf6b">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>

Ihanaa syksyä.

Syksyssä parasta on ensimmäiset pakkaset, luonto ruskan väreissä ja tietenkin käsityöt. Aina syksyn tultua sukkapuikot on kovassa käytössä ja kynttilöiden suurkulutus alkaa.

Tämä syksy on ollut harvinaisen ihanaa aikaa ulkoilla ja nauttia raikkaasta syysilmasta. Vaikka enää ei voi kukkia poimia tienvarsilta ja marja-aikakin taitaa olla jo ohitse voi silti nauttia kauniista ilmasta. Itse haistelin syksyistä ilmaa viime viikonloppuna maalla ja askartelin ovikranssin koivun oksista. 




Koivu ei ollut mikään taipusin valinta, mutta jonkinlaisen kranssin näköisen kyhäelmän sain muotoiltua. 

Viimeistelin kranssin edellisellä kerralla Ikeasta ostamallani paperinarulla. Ikeassa on muuten vaikka ja mitä ihania lahjapakkaustarvikkeita nykyään. I like!

perjantai 4. lokakuuta 2013

Desilitramitta.

Rikoin siskoni luona vierailllessani käsittämättömillä voimillani muovisen vanhan desimitan. Hyvitelläkseni rikkoutumista askartelin siskolle uuden desilitramitan. 

Tarvikkeina oli kirpparilta löydetty vanha kermakko ja posliini-kynä ja voilá syntyntyi uusi suloinen desimitta!





Lasikin kermakossa on tarpeeksi paksua, joten ei kukaan enään supervoimillaan sitä pysty ihan niin helposti rikkomaan, paitsi viskaamalla seinään.

Nyt metsästän itsellekin vastaavanlaista kermakkoa, jotta minäkin saisin tällaisen kotiin!

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Haaste.

Uniikki-blogin  Laura antoi minulle haasteen, kiitos siitä! :)

Haasteessa tulee vastata annettuihin kysymyksiin ja esittää 11 uutta kysymystä seuraavalle. Tulee siis valita viisi blogia, joilla on alle 100 lukijaa ja kertoa se heille jättämällä komentti heidän blogiinsa.

Laura esitti minulle seuraavat 11 kysymystä:

1. Kuinka innostuit käsitöistä?
Olen aivan pikkuisesta lähtien ollut kiinnostunut askartelusta, piirtelystä ja siinä samassa käsitöistä. Käsityöt on vain vuosien varrella napsaissut sen suurimman sijan harrastuksissa.

2. Kuinka usein teet käsitöitä?
En edes voi sanoa, että lähes päivittäin vaan teen niitä oikeasti päivittäin. Telkkarin katsominen ei vain luonnistu ilman kutimia!

3. Vaaleat vai tummat värit?
Sekä että. Tykkään raidoista, jolloin molemmille on usein saman verran käyttöä.

4. Oletko koskaan osallistunut neuletapaamisiin ym.?
En ole, vaikka olen harkinnutkin. Ehkä joskus voisin osallistuakin, jos tulee ajankohtaiseksi. 

5. Minkä käsityön teit viimeksi?
Siksak-kuvioinen torkkupeitto valmistui toissapäivänä. Tapaus odottaa kuitenkin vielä ei-niin-ihanaa päättelyä!





6. Mikä käsityö on juuri nyt kesken?
Useitakin. Mutta nyt työn alla on juuttinen kylpyhuoneenmatto vol. 2.

7. Paksut vai ohuet langat?
Ehdottomasti ohuet. Sukatkin näyttää eriltä kun jaksaa tehdä ohuella langalla. Jäljestä tulee jotenkin tasaisempaa. 

8. Onnistunein ompelutyöni?
Toivottavasti vielä edessä. :)

9. Kuinka monta käsityöblogia seuraat?
Ehkä noin kymmenkuntaa.

10. Teetkö mielummin käsitöitä itselle vai muille?
Sekä että. Itselle tietää tasan tarkkaa minkälaisesta pitää. Toisaalta toiselle tehdessä on ilo huomata onnistuneensa, kun toinen pitää lopputuloksesta.

11. Monta sukkaa olet neulonut tämän vuoden aikana?
Aika monta. Villi veikkaus noin 10 paria. Tosin sukkakausi on vasta aluillaan ;)



Nyt haasteen jakamiseen: Jos koet, että sinun blogisi kuuluu haasteen kohderyhmään, ole hyvä ja tartu haasteeseen, sillä kriteerit täyttäviä blogeja on vaikea löytää. Vastaamalla edellisiin yhteentoista kysymykseen olet mukana!