torstai 2. toukokuuta 2013

Virkkailuja.

En ole maailman lahjakkain virkkaaja. Ideoita virkkauksiinkin riittäisi, mutta into tehdä kaatuu lahjattomuuteen. Nyt kuitenkin päätin tarttua haasteeseen. Idea lähti juuttilangasta jota taannoin metsästin kissojen ja koirien kanssa. Ajattelin, että voisin virkata kesäkassin. Koska lankaa en tahtonut millään alussa löytää nappasin hyllystä kotinarua, sillä ajattelin harjoittelevani ensin sen kanssa. 


Virkkauksesta muodostui tulevan kesän kirjastokassi. Kotinaru virkattavana ei ollut mitä mieluisinta, johtuen sen karkeudesta ja kovuudesta. Hihnat kassista vielä puuttuvat, mutta ajatuksena on tehdä lyhyet kantokahvat juutista. 



Demoversion valmistuttua, olen siirtynyt kohti itse tarkoitusta eli juuttista kesälaukkua. Juutti käyttäytyy virkatessa huomattavasti kivemmin kuin tuo muovinen naru. Ensimmäinen kerä on virkattuna ja seuraavat odottavat tekijäänsä. Toivottavasti pian voin esitellä valmista laukkua.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti