maanantai 28. lokakuuta 2013

Laatikoita.

On monta syytä odottaa joulua, mutta itse odotan joulua ennen kaikkea joululaatikoiden vuoksi. Lanttu- ja porkkanalaatikko ovat suurta herkkuani. Näin ollen päätinkin tehdä "testierät" molempia ihanuuksia. 

Reseptit lainasin Yhteishyvän sivuilta. Vaikka satsit jotka tein eivät olleet mahdottoman suuret, sai silti juureksia hetken pilkkoa. 

Ja ai että kuinka hyvää tulikaan! Maustaminen kuitenkin osottautui yllättävänkin vaikeaksi, sillä tarkkoja määriä ei ymmärrettäen eri makumieltymysten vuoksi ollut ilmoitettu. Lanttulaatikko onnistui täydellisesti, mutta porkkanalaatikko olisi kaivannut lisää potkua. Ratkaisu olisi voinut olla niinkin yksinkertainen, kuin porkkanan määrän lisääminen. 



Ihana joulun tuoksuinen kynttilä siivitti minua oikeaan tunnelmaan kun kirjoittelin laatikoiden kansia. Siitäpäs syntyikin idea: Mikäs ihanampi joulunaluslahja kuin laatikkopaketti jouluisasti koristeltujen kansien kanssa!

Valitettavasti kuvia itse valmiista laatikoista en muistanut kaikessa tohinassa ottaa, mutta eiköhän vielä ennen joulua tule valmistettua uusi satsi, joista kuvat sitten saan napattua. 

2 kommenttia:

  1. Joululaatikot on parhaita! Mä löysin pakastimesta eilen viime joululta kuin ihmeen kaupalla säästyneen itse tehdyn porkkanalaatikon. Siinäpä herkku ensi viikonlopuksi :) Kiitos kivasta ja inspiroivasta blogista, jään seuraamaan!

    VastaaPoista