Näytetään tekstit, joissa on tunniste pellava. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pellava. Näytä kaikki tekstit

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Häälahja.

Rakastan lahjojen suunnittelua ja tekemistä. Olemme tänään juhlimassa hyvän ystäväni häitä ja päätin jo hyvissä ajoin tekeväni itse parille jotain. Jotain sellaista joka olisi parin näköistä.  

Innnostuin aikaisemmin itselle tehdyistä pellavaisista tyynynpäällisistä siinä määrin, että päätin tehdä sellaiset hääparin nimikirjaimista. 






Paketoin tyynynpäälliset sellofaaniin ja kiersin kauniin nauhan ympärille. Kortti on vuodelta 1954, ja sen löysin Korttientalon penkojaisista. 


maanantai 3. kesäkuuta 2013

Sohvatyynyt.

Löysin kirpparilta suurehkon kangaspalan valkoista pellavaa ja ideointi lähti heti käyntiin. Päätin uudistaa sohvatyynyt. 



Koska pelkät valkoiset sohvatyynynpäälliset olisivat mielestäni olleet hieman tylsät, päätin tehdä samaisesta pellavasta keskelle tyynyä meidän nimikirjaimet. 


Hapsutin reunat, jotta kirjaimet erottuisivat mahdollisimman hyvin itse pohjasta. 


Ihanat napit löysin nappivarastoistani. Niitä olikin juuri tarvitsemani kahdeksan kappaletta, joten ne olivat kuin tehdyt tyynyihin.


Tyynyn "takapuolella" on siis nappi-kiinnitys. 

Lopputulos hurmasi ainaki minut! Taas niin yksinkertaista ja helppoa, mutta niissä on sitä jotakin! Samanlaiset voisi tehdä esimerkiksi häälahjaksi morsiusparin nimikirjaimista. 


keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Keittiöliinat.

Ensimmäinen satsi keittiöliinoja on nyt valmistunut.


Löysin kaapeista mustaa pitsiä ja päätin, että se antaa oikeanlaista vastapainoa valkoisille keittiöliinoille.



Nyt vaan tekemään lisää! Mukava ja nopea tehdä - ekologista ja käytännöllistä. Hyvä lahja esimerkiksi kesäisinä mökkituliaisina.