sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Keskeneräisiä.

Jotenkin tuntuu, että keskeneräisiä töitä on nyt ennätys määrä. 

Jämälanka-teemaa jatkaen keräsin lankavarastoistani kaikki valkoiset langat ja aloin tekemään valkoista isoäidin-neliö torkkupeittoa. Paloja on tällä hetkellä valmiina kolme, joten hetken vielä saa odottaa valmista torkkupeittoa.



Kesäkassia en suinkaan ole unohtanut. Kassi on käytännössä muuten valmis, mutta hihna puuttuu vielä. Olen yrittänyt metsästää kirppareilta mustaa nahkalaukkua. Tarkoituksena ottaa nahkainen hihna juuttikassiin. Laukkua oikeanlaisen hihnan kanssa en ole siis vielä löytänyt. Metsästys jatkuu!



Tein kassiin vuoren, jotta tavarat olisivat parhaassa mahdollisessa tallessa. Vuoreen tein myös sisätaskun vetoketjulla ja lisäsin nahkaisen nauhan sulkemaan kassia. 



Heti äitenpäivälahjan valmistuttua, aloin tekemään samanlaista neuletta myös itselleni. Takakappale on kohta valmis, joten puolessa välissä ollaan. Toisaalta ilmat nyt näyttävät ihanan kesäistä, joten ei neuleelle vielä ainakaan hetkeen ole tarvetta. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti